Ei pidä kadehtia mitä muilla on, vaan tehdä omasta elämästä sellaisen kun haluaa!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Skitso kissa, lahjoitetaan hyvään kotiin!!

Meillä on ehkä mailman pimein kissa. Että se osaa ärsyttää. Kun me hankittiin se niin me asuttiin kerrostalossa. Se oli kamala virhe. Kissamme ( Rane) ei viihtynyt sielä ei sitten ollenkaan. Se meni pitkin seiniä, repi tapetit ja hyppeli mun kimppuun koko ajan. Siis OIKEESTI kävi kimppuun. Jos otin siitä kiinni ja heitin sivulle se hyppäsi uudestaan kimppuun. Loppujen lopuksi mun oli pakko heittää se niskasta kiinni otteella partsille ja kun suljin äkkiä oven, se hyppäsi ovea vasten. Siis oikeesti aika pelottavaa :/ .
 Noh pari vuotta asuttiin siinä ja sit muutettiin omakoti taloon (Suvilaan). Rane muuttu ihan täysin, siitä tuli kiltti ja hyökkäykset jäivät pienemmälle, loppuivat melkein kokonaan. Oikeastaan vaan jos oli paukku pakkasia ja se ei halunut ulos niin se saattoi saada samanlaisia kohtauksia. Vaikka hyökkäykset jäivät pienemmälle niin niitä sattui aina silloin tällöin.
Kun mä sit tulin raskaaksi ja odotin Joonaa, niin Rane alkoi pelätä mua. Tai siis sit kun maha oli aika iso. Se haistoi mua ja säntäsi pois. Ihan kun mussa olisi ollut joku uusi haju joka sitä pelotti. Ja samalla viikolla kun Joona tuli kotiin Rane ei suostunut tulemaan sisälle viikkoon. Mutta ei ole sen jälkeen ikinä hyökännyt minun tai Joonan kimppuun, niin että muistaisin. Päin vastoin sillä on ollut tosi hyvä pinna vaikka Joona on repinyt hännästä.
Paitsi nyt sit taas tänään!! Aargh.. Rane on jo muutamia viikkoja ollut levoton, tullut sisään ja maukunut vaan koko ajan. Olen jo pitkään huommanut et se on ollut aika hellyyden kipeä, mutta aikaa ei ole riittänyt edes sen silittämiseen. Kun sit tänään tulin kotiin niin menin ulos lukemaan lehtiä. Rane tuli maukumaan mun jalkoihin ja hyppäsi syliini ja halusi että silitän. En paljoa ehtinyt silittää niin eiköhän se käynyt hampain ja kynsin taas oikein kunnolla kiinni. Ei jumakauta et osaa adrealiini nousta nopee. Se ehti hetkessä repästä mun rinnan ja käden auki. Tuoksunkohan taas jollekkin hormoonille? Mun mitta alkaa vaan olla aika täynnä tota kissaa. Mä olen ennen rakastunut kissoja mutta Ranen myötä olen alkanut pelkäämään niitä. Eli tämä ei ole nyt läppä. LAHJOITETAAN HYVÄÄN KOTIIN HULLU KISSA!! Mielellään sellaiseen jossa joku osaa pitää kovaa kuria tai en tiedä millaiseen kotiin tollanen kissa pitäisi laittaa? Vai mitä pitäisi tehdä? Olisiko helpompi lopettaa? Tuntuu sekin vaihtoehto niin kurjalta kun kuitenkin ajattelee et jos ottaa eläimen niin siitä pitäsi pitää huolta! Mutta miten annat hellyyttä tai pidät huolta tollasesta hullusta? Ei kai huomaa et mun mitta on hieman täynnä?
Näin kivan oloinen kissa, mutta kun sille päälle sattuu niin kaikkea muuta kun kiva. Rane on nimensä mukaan oikea kovis!!


1 kommentti: