huono äiti syndrooma?

Meillä sairastettiin sitten ihan urakalla viime viikolla ja tän viikon alussa. Joonalle todettiin sitten vielä kuumeen lisäksi korvatulehdus ja Idan kanssa olin maanantain-tiistaina yötä sairaalassa yötä rs viruksen ja korvatulehduksen takia. Ei mitään akuuttia mut halusivat tarkkailla kun Ida on niin pieni vielä. (2kk). Nyt on molemmat lapset onneksi paranemaan päin.

Tuo sairaalassa oleminen sairaan lapsen kanssa on kyllä aika hirveetä. Nyttenkin meillä oli 3 samassa huoneessa. Voitte vaan kuvitella minkälainen yö oli. Koneet piippasivat, lapset itkivät y.m mukavaa.

Kun tulimme huoneeseen näin miten pieni poika itki sängyssään letkuissa kiinni ilman vanhempiaan. (Kaikilla huoneessa olevilla oli rs virus). Mulla meni  heti maha ihan sekasin ja tuli niin huono olo. Miten joku voi jättää lapsensa tuossa kunnossa yksin sairaalaan? Hetken oltuamme sielä huomasin lapsella olevan daun syndrooma. Mietin hetken että nyt olin tuominut liian nopeasti, ehkä hän oli ollut paljon sairaalassa ja vanhemmat olivat todella väsyneitä ja tarvitsivat hetken hengähdys tauon?
Isä tuli paikalle sitten muutaman tunnin jälkeen. Todella mukava mies mutta kyllä mua vihastutti. Hoitajat sanoivat isälle että poika on nukkunut hienosti vaikka todellisuudessa oli itkeskellyt isänsä perään:( Selvisi myös että poika oli ollut sairaalassa vain 3 päivää ja hänellä oli rs viruksen lisäksi keuhkokuume. Isä oli hetken poikansa kanssa siinä leikkimässä ja piti poikaa sylissä. Hetken päästä hän oli jo laittamassa tätä takasin sänkyyn jolloin poika alkoi taas itkeä. Tähän isä tokaisi: -onpas susta tullut tissiposki kun kokoajan pitää sylissä olla. Mä purin hammasta ja mietin itekseni et katotaan jos sulla olisi influenssa ja keuhkokuume kuinka iloinen itse olisit? Olin kuitenkin tapani mukaan hiljaa. Kaiken kukkuraksi isä jätti sitten vielä pojan joka siis oli 1v 4kk, yksin sairaalaan yöksi. Noh voitte kaikki kuvitella paljonko poika nukkui :( Mä mietin et kuka mä oon syyllistämään enhän mä tiedä heistä mitään mut jos en ite pystyisi olemaan paikalla niin varmasti hankkkisin jonkun siksi aikaa olemaan lapseni kanssa. Mummo, sisko, naapuri, ihan kuka vaan. Ei niillä hoitajilla ole aikaa pitää kädestä kiinni koko yötä. Seuraavana päivänä hän jätti taas pojan yksin päikkäreille. Vaikka ei edes saanut poikaa nukkumaan. On meitä moneen junaan ei voi muuta sanoa.

Mulla on mailman ihanimmat työkaverit. Mua ei niinkään haittaa vaikka julhlimis elämä onkin vähän tauolla lapsien takia. Mut meidän firman pikkujoulut ovat niin hauskat aina, et mua harmitti ihan todella paljon kun olin raskaana viime vuonna. Työkaverini päättivät että pidämme juhlat tammikuussa jotta minäkin pääsisin osallistumaan <3..
Minä puolestani sitten jännitin/jännitän et tuleehan lapset terveeksi? Voinko mennä vaikka Ida oli maanantaina sairaalassa? Olin jo maksanut osanikin. Ajattelin että ketä minä olen tuomitsemaa kun ite olen heti lähtemässä laittaa jalkaa koreaksi;).. ? Noh Joona on ihan terve ja Idalla vain vähän yskää ja vähän nuhaa joten aion minä mennä. Mutta mietin itsekseni että mikäköhän siinä on et aina pitää olla huono omatunto jos lähtee jonnekkin ilman lapsia? Aina pitää miettiä et huono äiti! Ja myönnetään kuten äsken kirjoitin itse näköjään tuomitsen muitakin. Vaikka toki ihan eri juttu mut silti.
Me joskus puhuimme siskoni kanssa tästä ja sanoimme et yleensä jos ollaan jossain niin sit soitamme vielä illalla et onko kaikki mennyt hyvin? Ja nukkuuko lapset? Mun isä kuunteli toisella korvalla ja tokas siihen että mitä hemmettiä sitä sit ees lähtee ja jättää jos ei voi sen verran luottaa et kyllä ne pärjää sielä hoidossa? Se olikin oikeastaan aika hyvä pointti. Jos kokoajan miettii lapsiaan kun jonnekkin lähtee niin ehkä silloin ei ollenkaan pitäisi lähteä?
Joten jos lapset ovat kipeitä en lähde juhlimaan ja miettimään miten he voivat. Jos taas ovat terveitä aion mennä laittaa korkkarit jalkaan ja heittäytyä vapaalle nauttimaan olostani, olen sen mielestäni ansainnut. Ja enkä aio miettiä kertaakaan olenko huono äiti jos menen yhden illan vähän humppaamaan;)
Pois kaikiltä äideiltä tämä ajatus!! :D

Maanantai mietteitä. Onhan tänään maanatai?

Meillä on tällä hetkellä sairastupa. Esikoiseni on kuumeessa jo kolmatta päivää.
Hän oli pienenä todella paljon kipeä. Vaikka ei nyttenkään kovin iso ole (3,5v.)
Hän on aina ollut hoikka poika ja aina pienmpänä sai olla huolissaan et kuivuuko kokonaan jos ruoka ei maistunut joku päivä. Nyt hän on onneksi niin vanha ettei enään tarvitse pelätä jos hän ei muutamaan päivään syö kunnolla.

Meidän pikku Ida 7vikkoa on taas ollut ruoka aikana kotona;). Posket ovat pyöreät. Ja taipeet ovat niin syvät että joka päivä saisi olla putsailemassa ettei pääse tulehtumaan. Mutta siinä mielessä ihanaa että jos Idakin tulee kipeäksi niin ei tarvitse olla heti niin huolissaan:). Hauska miten lapset ovat erillaisia.

Sain viikonloppuna kasan vauvanvaatteita joita aloin käymään läpi. Vaikka kaikki vauvan vaatteet ovat ihania niin mä olen niin sekoamassa näiden tyttövaatteiden kanssa. ne ovat vaan oikeasti ihan liian ihania :D. Musta tulee varmaan ihan pimeä kun Ida kasvaa ja, mekot alkavat istua paremmin. Alan varmaan vaihtamaan hänelle vaatteita kuin pienelle nukuelle. Mun ilokseni Ida tulee varmaan inhoamaan mekkoja ja haluaa vaan käyttää mustia vaatteita :)

Mulla oli tänään jälkitarkaistus. Mun mielestä on niin hauskaa miten kaikki terveyden hoitajat ja lääkärit kyselee kaikki kokoajan, miten voit? Mikä mieliala? Onko sulla huolia? Sit kun vastaa et ihan hyvin, niin he katsovat sua kaikki samalla laaserkatseella ihan kun eivät uskoisi. Tulee ihan vaivaantunut olo, näytänkö mä niin tärähtäneeltä, ja väsyneeltä? Okei se on niitten työtä. Mut tekisi mieli sanoa kovaan ääneen: et mulla ei ole mitään raskauden jälkeistä masennusta vaikka en ole jaksanut meikata ja panostaa tukkaani tänää :) (noh hienoa että kysyvät mut yksikin kerta riittäisi:)

Tässä vielä kuva meidän pulla poskesta, jota kutsumme Ida Strösselströmiksi :)

Parisuhde kriisi

Aloitan vuoden vähän vakavalla aiheella.
Mikäköhän siinä on että kaikille naisille ja joskus miehille tulee jossain vaiheessa parisuhdekriisi? (Tälläkertaa en puhu ittestäni.)
Mut lähes kaikilla meidän tutuilla on ollut parisuhteessa jossain vaiheessa kriisi. Kriisin aihe on jopa kaikilla melkein sama. Jommalla kummalla on ollut suhde jonkun muun kanssa tai sitten muuten vain kaivataan aikaa itselleen ja halutaan asua erikseen. Aletaan nähdä toinen itsestään selvyytenä ja ajaudutaan erilleen. Joskus näistä kriiseistä päästään yli ja joskus valitettavasti erotaan.
Mä olen miettinyt mikä ihme siinä on et ihmiset ei enään pysy yhdessä? Jos ongelmia ei ole niitä tehdään.
Kuulostaa ehkä tyhmältä mutta sotaaikoina kun ihmisillä ei ollut kaikkia perustarpeita ja mietittiin miten selvitä päivästä toiseen, niin voisin väittää että ei ollut pahemmin aikaa miettiä mielyttääkö toisen pärstä vai ei :) Tietysti silloin on ollut muut onglemat..
Miten vältyttäisiin parisuhdekriiseistä? Tai miten ainakin vältyttäisiin siltä etteivät ne olisi ylitsepääsemättömiä?
Tällasia mietteitä tällä kertaa..

Hyvää uutta vuotta 2012

Mulla on ollut pitkä tauko bloggailun kanssa. Tähän syynä on ollut se että  1. Meille syntyi pieni prinsessa Ida, joka on vienyt tämän mamman vapaa ajan mukavasti. 2. Meidän tietokone on ollut rikki sekä huollossa. 3. Olen miettinyt onko blogin kirjottamisessa mitään järkeä? Mitä sillä yritän saavuttaa?  En nähnyt mitään järkeä päivittää ja kertoa minkä näköistä meillä on jouluna tai mitä meillä tapahtui jouluna. En tiedä miksi, mutta jostain syystä se tuntui ajanhukalta?
Tajusin myös että olen tällä hetkellä yksinkertaisesti tyytyväisempi elämään kuin pitkään aikaan. Eikä ole myöskään ole ollut niin tylsää että olisi tarttenut mennä tietokoneen eteen istumaan.
Mieheni vaihtoi vuoro/ iltatyön, päivätöihin vuoden vaihteessa. Se on iso muutos meidän arjessa. Viimeiset 10 vuotta mieheni on tehnyt vuorotyötä. Ja viimeisen puolivuotta pelkkää iltavuoroa.
Nyt hän on joka päivä 4 jälkeen kotona. Joka viikonloppu vapaa. Tämä on niin uskomaton muutos. Niin ihanaa. Tuntuu kuin meidän oikea perhe elämä alkaisi vasta nytten.
Mulla ei ole koskaan ole ollut elämän suhteen mitenkään  isot haaveet. Muutama toive vaan. Oma perhe, lapsia, kiva työ, omakoti talo, joskus vähän omaa aikaa ittekseen sekä miehen kanssa. Nyt mulla on se tunne et mulla on oikeesti kaikki mitä tarvitsen.
Mutta ihminen on niin typerä otus että se ei ole koskaan tyytyväinen.  Vai onko? On jännä sekä samaan aikaan hieman pelottavaa nähdä mitä tällainen elämän muutos tuo tullessaan : D ??

Tässä nyt tämä meidän pikku Ida :)

Pieni prinsessa syntyi:)

Noniin 25.11 2011 syntyi sitten vihdoin meidän prinsessa tähän mailmaan. 49cm ja 3350g painoi hän. Synnytys meni tosi nopeasti, ja luomuna mentiin, ei siis mitään epiduraaleja:) onpahan nyt sekin sitten koettu;)
Sairaalassa ekana yönä en paljoa nukkunut. En voinut kun kattoa meidän söpöä tyttöä ja itkeä onnesta. Sitä että hän oli niin suloinen, sitä että olin saanut tytön, sitä että synnytys oli vihdoin ohi,  ja ennen kaikkea raskaus. Rumasti sanottuna kaikki paska oli ohi,, ja nyt sai vaan alkaa nauttia pikkuisesta. Raskaus kun ei kyllä vain ole mun juttu ei sit yhtään!
Nyt ei enään tarvitse taas hetkeen miettiä `èlämän tarkoitusta`` ja hajoilla.
Päivät ovat menneet tosi nopeesti kotiin tultuamme. Meidän Joona on ottanut pikkusiskon tosi hyvin vastaan. Omat haasteet alkakoon sitten kun mieheni palaa taas töihin ja mä jään yksin päiviksi pikkuisten kanssa. Se jännittää jo valmiiksi. Mutta nyt nautitaan vielä koko perheen kera yhdessä olemisesta viikon verran. (Kuvan pikkuisesta tuhisijastamme laitan tähän vähän myöhemmin sillä koneemme vähän temppuilee)..

Elämän tarkoitus? Mun aamuisia outoja ajatuksia!!

Kun on kotona sitä miettii väkisin välillä elämän tarkoitusta. Okei nyt joku ajattelee et nyt se on ollut liian kaun kotona;). Mut oikeesti, jos ajatellaan meidän perheen arkea. Aloitetaan mun miehestä, se tekee hulluna töitä sit se saa välillä pitää vapaata, joka menee yleensä palautumiseen töistä, perheen kanssa olemiseen, kaupassa käymiseen, ruan laittoon ja löhöilyyn. No miksi töitä tehdään? Jotta saadaan rahaa. Mihinin sitä rahaa tarvitaan? Lainojen maksamiseen, ruan ostamiseen, elämiseen. Eli töitä on täytyy tehdä, ainakin jossain määrissä.
No sit siirrytään minun arkeen. Jonka jokainen nyt tietää et mitä se on tällä hetkellä. Kotona olemista, odottamista tulevaa vauvaa. Mutta ennen kaikkea, arjen pyörittämistä. Aamulla laitetaan pestään hampaat, laitetaan aamupalaa. Minä pesen pyykkiä, teen lounasta, Joona nukkumaan, minä katon telkkaria, syödään välipalaa, kyläillään? tai sit jo suunitellaan illallista, saunotaan mennään nukkumaan. Eli yhteen vetona elämä on arjen pyöritystä, nauttien välillä pienistä irtiotoista arjesta, ystävien kanssa olemisesta ja lomailusta, ja tietty perheen perustamisesta. Tätä yhteeen vetoa voi pitää joko positiivisena tai negatiivisena, riippuen miten asiaa katsoo. Asiaa voi katsoa negatiivisenä sillain että, päivät saattavat olla usein aika samanlaisia. paineet saattavat tulla siitä jos miettii liika miten pärjää rahallisesti ja jos päivät ovat tylsiä. Voin ymmärtää miten monet perheet ajautuvat ahdinkoon eivätkä näe ulos pääsyä. Elämä on nykyään aika suorittamista. kaikkea pitäisi olla ja sen eteen tehdään aika paljon. Sen sijaan että tyydyttäisiin vähempään ja annettaisiin aikaa toisillemme.
Positiivisesti asiaa voi katsoa niin että meillä suomalaisilla on asiat oikeesti tosi hyvin. Katto pään päällä ja mahdollisuus saada melkeen mitä haluaa. Aika paljon asiat ovat itsestään kiinni miten asiat hoitaaa, mitä haluaa elämältään. Lapset saavat elää turvallisissa olosuhteissa etc.
Okei tää aihe on näköjään niin laaja et voisin jatkaa tätä ikuisuuden. Ja se lähti nyt jo aiheestaan:) Aloitin eka meidän perheestä ja sit tää loppui suomalais perheisiin yleensäkin.
No ehkä tästä voisi tehdä sellaisen yhteenvedon että, elämän tarkoitus on juuri se minkä haluat sen olevan! Se voi olla tosi tylsää ja ahdistavaa tai aivan ihanaa. Vain itse voi päättää millaista sen haluaa olevan!