Meillä sairastettiin sitten ihan urakalla viime viikolla ja tän viikon alussa. Joonalle todettiin sitten vielä kuumeen lisäksi korvatulehdus ja Idan kanssa olin maanantain-tiistaina yötä sairaalassa yötä rs viruksen ja korvatulehduksen takia. Ei mitään akuuttia mut halusivat tarkkailla kun Ida on niin pieni vielä. (2kk). Nyt on molemmat lapset onneksi paranemaan päin.
Tuo sairaalassa oleminen sairaan lapsen kanssa on kyllä aika hirveetä. Nyttenkin meillä oli 3 samassa huoneessa. Voitte vaan kuvitella minkälainen yö oli. Koneet piippasivat, lapset itkivät y.m mukavaa.
Kun tulimme huoneeseen näin miten pieni poika itki sängyssään letkuissa kiinni ilman vanhempiaan. (Kaikilla huoneessa olevilla oli rs virus). Mulla meni heti maha ihan sekasin ja tuli niin huono olo. Miten joku voi jättää lapsensa tuossa kunnossa yksin sairaalaan? Hetken oltuamme sielä huomasin lapsella olevan daun syndrooma. Mietin hetken että nyt olin tuominut liian nopeasti, ehkä hän oli ollut paljon sairaalassa ja vanhemmat olivat todella väsyneitä ja tarvitsivat hetken hengähdys tauon?
Isä tuli paikalle sitten muutaman tunnin jälkeen. Todella mukava mies mutta kyllä mua vihastutti. Hoitajat sanoivat isälle että poika on nukkunut hienosti vaikka todellisuudessa oli itkeskellyt isänsä perään:( Selvisi myös että poika oli ollut sairaalassa vain 3 päivää ja hänellä oli rs viruksen lisäksi keuhkokuume. Isä oli hetken poikansa kanssa siinä leikkimässä ja piti poikaa sylissä. Hetken päästä hän oli jo laittamassa tätä takasin sänkyyn jolloin poika alkoi taas itkeä. Tähän isä tokaisi: -onpas susta tullut tissiposki kun kokoajan pitää sylissä olla. Mä purin hammasta ja mietin itekseni et katotaan jos sulla olisi influenssa ja keuhkokuume kuinka iloinen itse olisit? Olin kuitenkin tapani mukaan hiljaa. Kaiken kukkuraksi isä jätti sitten vielä pojan joka siis oli 1v 4kk, yksin sairaalaan yöksi. Noh voitte kaikki kuvitella paljonko poika nukkui :( Mä mietin et kuka mä oon syyllistämään enhän mä tiedä heistä mitään mut jos en ite pystyisi olemaan paikalla niin varmasti hankkkisin jonkun siksi aikaa olemaan lapseni kanssa. Mummo, sisko, naapuri, ihan kuka vaan. Ei niillä hoitajilla ole aikaa pitää kädestä kiinni koko yötä. Seuraavana päivänä hän jätti taas pojan yksin päikkäreille. Vaikka ei edes saanut poikaa nukkumaan. On meitä moneen junaan ei voi muuta sanoa.
Mulla on mailman ihanimmat työkaverit. Mua ei niinkään haittaa vaikka julhlimis elämä onkin vähän tauolla lapsien takia. Mut meidän firman pikkujoulut ovat niin hauskat aina, et mua harmitti ihan todella paljon kun olin raskaana viime vuonna. Työkaverini päättivät että pidämme juhlat tammikuussa jotta minäkin pääsisin osallistumaan <3..
Minä puolestani sitten jännitin/jännitän et tuleehan lapset terveeksi? Voinko mennä vaikka Ida oli maanantaina sairaalassa? Olin jo maksanut osanikin. Ajattelin että ketä minä olen tuomitsemaa kun ite olen heti lähtemässä laittaa jalkaa koreaksi;).. ? Noh Joona on ihan terve ja Idalla vain vähän yskää ja vähän nuhaa joten aion minä mennä. Mutta mietin itsekseni että mikäköhän siinä on et aina pitää olla huono omatunto jos lähtee jonnekkin ilman lapsia? Aina pitää miettiä et huono äiti! Ja myönnetään kuten äsken kirjoitin itse näköjään tuomitsen muitakin. Vaikka toki ihan eri juttu mut silti.
Me joskus puhuimme siskoni kanssa tästä ja sanoimme et yleensä jos ollaan jossain niin sit soitamme vielä illalla et onko kaikki mennyt hyvin? Ja nukkuuko lapset? Mun isä kuunteli toisella korvalla ja tokas siihen että mitä hemmettiä sitä sit ees lähtee ja jättää jos ei voi sen verran luottaa et kyllä ne pärjää sielä hoidossa? Se olikin oikeastaan aika hyvä pointti. Jos kokoajan miettii lapsiaan kun jonnekkin lähtee niin ehkä silloin ei ollenkaan pitäisi lähteä?
Joten jos lapset ovat kipeitä en lähde juhlimaan ja miettimään miten he voivat. Jos taas ovat terveitä aion mennä laittaa korkkarit jalkaan ja heittäytyä vapaalle nauttimaan olostani, olen sen mielestäni ansainnut. Ja enkä aio miettiä kertaakaan olenko huono äiti jos menen yhden illan vähän humppaamaan;)
Pois kaikiltä äideiltä tämä ajatus!! :D
Tuo sairaalassa oleminen sairaan lapsen kanssa on kyllä aika hirveetä. Nyttenkin meillä oli 3 samassa huoneessa. Voitte vaan kuvitella minkälainen yö oli. Koneet piippasivat, lapset itkivät y.m mukavaa.
Kun tulimme huoneeseen näin miten pieni poika itki sängyssään letkuissa kiinni ilman vanhempiaan. (Kaikilla huoneessa olevilla oli rs virus). Mulla meni heti maha ihan sekasin ja tuli niin huono olo. Miten joku voi jättää lapsensa tuossa kunnossa yksin sairaalaan? Hetken oltuamme sielä huomasin lapsella olevan daun syndrooma. Mietin hetken että nyt olin tuominut liian nopeasti, ehkä hän oli ollut paljon sairaalassa ja vanhemmat olivat todella väsyneitä ja tarvitsivat hetken hengähdys tauon?
Isä tuli paikalle sitten muutaman tunnin jälkeen. Todella mukava mies mutta kyllä mua vihastutti. Hoitajat sanoivat isälle että poika on nukkunut hienosti vaikka todellisuudessa oli itkeskellyt isänsä perään:( Selvisi myös että poika oli ollut sairaalassa vain 3 päivää ja hänellä oli rs viruksen lisäksi keuhkokuume. Isä oli hetken poikansa kanssa siinä leikkimässä ja piti poikaa sylissä. Hetken päästä hän oli jo laittamassa tätä takasin sänkyyn jolloin poika alkoi taas itkeä. Tähän isä tokaisi: -onpas susta tullut tissiposki kun kokoajan pitää sylissä olla. Mä purin hammasta ja mietin itekseni et katotaan jos sulla olisi influenssa ja keuhkokuume kuinka iloinen itse olisit? Olin kuitenkin tapani mukaan hiljaa. Kaiken kukkuraksi isä jätti sitten vielä pojan joka siis oli 1v 4kk, yksin sairaalaan yöksi. Noh voitte kaikki kuvitella paljonko poika nukkui :( Mä mietin et kuka mä oon syyllistämään enhän mä tiedä heistä mitään mut jos en ite pystyisi olemaan paikalla niin varmasti hankkkisin jonkun siksi aikaa olemaan lapseni kanssa. Mummo, sisko, naapuri, ihan kuka vaan. Ei niillä hoitajilla ole aikaa pitää kädestä kiinni koko yötä. Seuraavana päivänä hän jätti taas pojan yksin päikkäreille. Vaikka ei edes saanut poikaa nukkumaan. On meitä moneen junaan ei voi muuta sanoa.
Mulla on mailman ihanimmat työkaverit. Mua ei niinkään haittaa vaikka julhlimis elämä onkin vähän tauolla lapsien takia. Mut meidän firman pikkujoulut ovat niin hauskat aina, et mua harmitti ihan todella paljon kun olin raskaana viime vuonna. Työkaverini päättivät että pidämme juhlat tammikuussa jotta minäkin pääsisin osallistumaan <3..
Minä puolestani sitten jännitin/jännitän et tuleehan lapset terveeksi? Voinko mennä vaikka Ida oli maanantaina sairaalassa? Olin jo maksanut osanikin. Ajattelin että ketä minä olen tuomitsemaa kun ite olen heti lähtemässä laittaa jalkaa koreaksi;).. ? Noh Joona on ihan terve ja Idalla vain vähän yskää ja vähän nuhaa joten aion minä mennä. Mutta mietin itsekseni että mikäköhän siinä on et aina pitää olla huono omatunto jos lähtee jonnekkin ilman lapsia? Aina pitää miettiä et huono äiti! Ja myönnetään kuten äsken kirjoitin itse näköjään tuomitsen muitakin. Vaikka toki ihan eri juttu mut silti.
Me joskus puhuimme siskoni kanssa tästä ja sanoimme et yleensä jos ollaan jossain niin sit soitamme vielä illalla et onko kaikki mennyt hyvin? Ja nukkuuko lapset? Mun isä kuunteli toisella korvalla ja tokas siihen että mitä hemmettiä sitä sit ees lähtee ja jättää jos ei voi sen verran luottaa et kyllä ne pärjää sielä hoidossa? Se olikin oikeastaan aika hyvä pointti. Jos kokoajan miettii lapsiaan kun jonnekkin lähtee niin ehkä silloin ei ollenkaan pitäisi lähteä?
Joten jos lapset ovat kipeitä en lähde juhlimaan ja miettimään miten he voivat. Jos taas ovat terveitä aion mennä laittaa korkkarit jalkaan ja heittäytyä vapaalle nauttimaan olostani, olen sen mielestäni ansainnut. Ja enkä aio miettiä kertaakaan olenko huono äiti jos menen yhden illan vähän humppaamaan;)
Pois kaikiltä äideiltä tämä ajatus!! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti