MOIKKA!
Nyt ollaan siinä osassa äitiyslomaa kun pää meinaa välillä hajoilla. Ida on nytten 10kk ja mä oon ollut poissa työelämästä jo 1v. ja 4kk. Kotona riittää koko ajan tekemistä ja mun paha ``ongelma`` taitaa olla se et mä sit tavallaan viihdyn kotona ja touhuun ihan kauheesti ja sit jossain kohtaa huomaan et pinna palaa ihan täysin. Pitäis vaan saada ittensä tapaa ystäviä y.m mutta sit ei jotenkin saa aikesksi kun mukamas on kokoajan jotain siivoomista syöttämistä et.c

Mun serkku on tällä hetkellä ihan samassa elämän tilanteesta ja ONNEKSI. Yhdessä sit soitellaan toinen toisilemme ja jaetaan arjen ilot ja surut.. Meidän lapsetkin on aika saman ikäisiä. Sit mä aina neuvon sitä että ota omaa aikaa! Lähde lenkille! Ihan mitä vaan. Ja sit mä en ite saa persettäni ylös..

Tämä viikko on tuntunut erityisen raskaalta. Kun Ida on ollut kipeä ja erityisen kiukkuinen. Samaan aikaan ylähampaat tulossa, ja yöt todella levottomat. Tunutuu kauhealta sanoa mutta välillä saa laskea 10, ja yrittää miettiä et ei se laps vittuilakseen itke ja kiukuttele.

Jotkut voi ehkä ajatella et taas toi marmattaa blogissaan. Muta tarkoitus on ehkä purkaa omia fiiliksiä ja samalla tuntuu välillä et jos joku kysyy miten menee vauvan kanssa niin aina pitäisi vaan vastata et hyvin menee. Ida on aivan ihana tyttö ja suht ilonen ja helppokin. Mutta kun se suuttuu niin sitä ei meinaa saada leppymään millään. Facebookkiin kaan ei viitti joka päivä kirjottaa: VÄSYNYT, ÄRSYTTÄÄ, joten avaudun nyt siis tänne.
 Idan itku on todella kovaäänistä ja se menee suoraan hermoon. Joten tänään just mietin et jos nyt en saisi pientä taukoa niin alkaisin varmaan uudestaan tupakoimaan tai sit ratkeaisin herkuttelemaan:)

Tässä mun rakkaat <3 Jotka tuottavat äitilleen niin paljon ILOA <3 Ja ehkä muutaman ennenaikaisen harmaan hiuksen

Mutta onneksi, huomenna pääsen hetkeksi pois kotoa. Mä tapaan huomenna mun vanhan kampaamo luokan, kenenkaa valmistuttiin 10v. sitten. Tää on niin magee juttu sillä meillä oli tosi hyvä luokka henki, mutta oltiin kaikki kotoisin niin eri paikkakunnilta ettei olla sit pidetty yhteyttä. Tyttöjä tulee Tammisaaresta, Sjundeåsta, Espoosta, Helsingistä etc. Yövymme hotellissa menemme ulos syömään ja vielä vähän tsigaa yöelmämää jos vaan jaksetaan. Ja mehän jaksetaan =)  Siis ei voisi parempaan aikaan oikeesti tulla!Ihana tavata ihmisiä kenenkaa tulee varmasti juteltua muusta kun vaipan vaihdosta;) Ihanaaaaa olisi jo huominen! Uskon et oon taas ihan uusi ihminen ens viikolla kun pääse hetkeksi pois kotikuvioista. Hyvää viikonloppua ystävät!

UNELMIA

Mä näin viime yönä unta oman yrityksen perustamisesta:) Ja huomaan joka päivä että olen mä sit valmis siihen tai en niin sitä mä haluan! Mietin kauan että miksi haluan oman yrityksen? Se ei välttämättä ole rahallisesti kannattavaa ja tekisikö se minut onneliseksi? Ja nyt viime yönä oivailsin sen kyllä. Mä haluan vielä mun oman yrityksen sen takia että saan toteuttaa itseäni, tehdän just sellaisen kun haluan. Kun aikoinaan aloin tehdä töitä toiminimellä töitä se oli motivaation takia. Tehdä itselleen töitä. Ja nyt kaipaan sit samaa mutta ihan kokonaan. Tahdon oman yrityksen, jonka voin tehdä oman näköiseksi. Haasteita mulla on arjessakin tälläkin hetkellä mutta luulen että oma yritys olisi hyvä tasapaino kaikelle:) Ja uskon että olisin hyvä siinä!
 Nyt täytyy vaan rauhassa malttaa olla kullan nuppujen kaa kotona, koska he ovat kuitenkin rakkaimpia mitä mulla ikinä on. Ja töitä ehtii vielä tehdä monet vuodet, mutta lapset ovat vain kerran pieniä. 10kk vielä kotona ja sit takaisin töelämään. Jännä nähdä mitä elämä tuo tulessaan:).

Siis minä ja AUTOT! Mua ei kyllä pitäisi päästää rattiin. Ainakaan heti aamusta kun olen väsynyt ei oikeastaan keskellä päivää kun mulla on stressi eikä iltapäivällä kun mua ramasee eikä illalla koska silloin olen taas väsynyt. Se ei oikeesti ole mikään läppä et mun aivot jäi sairaalaan kun synnytin Joonan. Ja että ne viimeiset rippeet jotka mulla oli jäljellä jäivät sit sinne kun synnytin Idan. Välillä en tiedä kirjaimellisesti olenko menossa oikealle vai vasemmalle.

Tänään sen jälkeen kun vein Joonan hoitoon niin mun piti mennä ostaa yksi pöytäliina jonka olin varannut yhdeltä naiselta FB kirpparilta. Päätin et meen ABC:lle vaihtaa rahaa. Kun piti kääntyä AbC:lle ajoin vahingossa ajatuksissani K-supermarkettiin. Sen jälkeen ajatuksissa yks suuntaista väärään suuntaan. Sit pääsin pärille vaihtaa rahaa. Kun rahat oli vaihdettu Mun piti kääntyä risteyksestä vasemmalle. Mä en tajua taas ajatuksissani käännyin oikealle. S-marketin kautta oikeaan osoitteeseen:D Olenkohan mä käynyt liikaa ruoka ostokisilla kun joku pääni sisällä väkisin yritti ohjata mua ruokakauppaan:)?

Muutenkin mun mielestä autoihin pitäisi asentaa sellainen kyltti joka ponnahtaisi ylös ainakun painaa nappia. Tai no mun tapauksessa kylttejä! Niissä voisi lukea: -ANTEEKSI. -ANTEEKSI mut mulla HUUTAVA VAUVA KYYDISSÄ. -ANTEEKSI VÄSYNYT MAMMA. - SORRY MUN VIKA. -SORRY EI OLLUT TARKOITUS. -KATO ETEES HULLU! :D

Tai sit pitäisi vaan olla tarpeeksi näyttävä auto et kaikki huomaisi että tuolta tulee taas sekopää kuski, annetaanpas hänelle vähän tilaa:)

Mä saan jotain ihan sairasta mielihyvää vanhojen kalusteiden tuunamisesta. On jotenkin ihanaa kun näkee miten vanha kaluste saa taas uuden elämän ja näyttää freshiltä. Ehkä se on se sama sy miksi tykkään laittaa hiuksia ja olla kampaaja:) Tulos näkyy heti. Tässä tän päivänen projekti! Vaikka välillä kyllä mietin en kuulutaanko yhteen minä ja maalit? Joka kerta mä sotken jotain maaleilla. Tänään toi kaappi kaatui mun päälle kun olin just maalannut sen. Ja sain uudet raidat hiuksiin. Tällä kertaa en voinut muuta kun nauraa. Miten mä aina sählään? :D Toisaalta hoidin 2 lasta samaan aikaan että ehkä se on mun puolustus.

vanha tylsä kenkäkaappi kirpparilta 5e.

Maalasin kaapin..

Ja hankin uudet vetimet kirpparilta. Ja tsädäm mulla on käyttökelpoinen kenkäkaappi:)

älkää antako periksi

Mä olen joskus kirjoittanut täst ennenkin, mutta koska koko ajan kuulen miten ihmiset eroo tulen surulliseksi ja ajattelin tätä aihetta taas pohtia.
Mulla on sellainen tunne että nykyään erotaan aivan liian nopeasti. Toki jos molemmilla on paha olla keskenään ja asioita ei saa mitenkään puhutta ja ja ja niin on ymmärettävää että joskus on hyvä ottaa pieni aikalisä tai sitten kokonaan erota!

Mutta sit välillä tulee sellainen fiilis että minkään eteen ei olla valmiita tekemään töitä. Elämässä tulee monenlaisia haasteita. Rakennetaan taloa, lapset ovat pieniä, uskottomuutta, tylsistymistä, taloudellisia tilanteita. Olivat ne syyt mitkä tahansa en nytten ole syyttämässä ketään joka nyt on eronnut tai ei eronnut. Vaan yritän ehkä enemmän omassa mielessäni ymmärtää miksi nykyään erotaan herkemmin kuin ennen? Ehkä se on ymmärtämistä että ei väkisin tarvii olla niin kuin ennen? Vai onko se luovuttamista?  Mitä on tapahtunut sanonnalle kunnes kuolema meidät erottaa?

Mun isoäiti ja isoisä ovat oikeita hahmoja. Heillä on aina keväisin kauhea kriisi:) Meidän mofa menee aina kerran vuodessa poikien kanssa tallinaan kylpylään tai lappträskiin motelliin:) Aina keväisin momo kantaa asuntoautosta kaikki tavarat ulos ja manailee että ne saatanan huorat ei syö mun haarukoilla ja veitsillä:) Ja vielä ovat yhdessä;) No nämä ovat sitten ehkä toinen ääripää..

Mutta annetaanko nykyyään liian nopeasti periksi? Mulla on 13vuotta parisuhdetta takana. Tavattiin ihan teininä. Ja voin kertoa että 13 vuoteen sisältyy aika paljon. Olisi outoa jos ei siältyisi. Olen nytten 27 laskujeni mukaan;). Eli jos olemme yhdessä loppuelämämme se tekee todella monta vuotta ja kauhulla ja innolla samaan aikaan mietin mitä kaikkea ihanaa ja hirveää nu vuodet tuo tullessaan. Nykyään kun vaan kertoo ihmisille kuinka kauan on ollut yhdessä ihmiset hämmästyvät toiset iloitsevat ja toisilla taas tosi outo asenne et pakkohan teidän on jossain kohtaa tyyliin erota. Että ei noin kauan voi olla yhdessä tai jotain.

Jos osaa kasvaa yhdessä eikä erikseen, matka jonka toisen kanssa kokea voi olla jotain niin hienoa. Jos osaa antaa anteeksi jos osaa hyväksymään että me kaikki olemme erillaisia ilman että yrittää väkisin muuttaa toista. Se tunne kun katsot toista ja huomaat rakastavasi toista enemmän joka päivä <3

Tää on niin laaja aihe että tätä vosi ikuisuuksiin pohtia, mutta mun ajatus tälle päivälle on nyt se että jos todella rakastat jotakin. Ole valmis tekemään suhteenne eteen töitä. Aina ei ole hyviä päiviä eikä viikkoja tai kuukausia. Mutta jos molemmilta löytyy halu taistella niin kannustan sen eteen!! Älkää ihmiset antako periksi jos rakkautta vielä löytyy!

Ruokaa nami nam nam

Syömistä syömistä ja jälleen kerran syömistä:) Jos mä saisin päättää mitä tekisin loppu elämäni? Niin se olisi syöminen. Ja sen kyllä huomaa. Loman aikana pistettiin ranttaliksi ja syötiin mitä huvittaa. Viikossa tuli 4kiloa..ups.. Tässä muutamia kuvia ihanista herkuista joita mun mies laittoi mulle ja mun ystäville!

Crispy duck sallad

Pullavanukas kakku, itse tehty hillo tuoreista mansikoista, ja itsetehty vanilia jäätelö. Siis vesi on vieläkin kielelläni.

Olenkin miettinyt et onko normaalia et on kokoajan nälkä? Kait se on kun mut on hemmoteltu pilalle tällasilla herkuilla :D

Yhteiset kesälomat ovat takanapäin. Ja arki alkakoon taas. Joona on vielä 3 viikkoa kotona mun ja Idan kanssa ennenkuin hän alkaa taas kerhoilun.Mä laitan suurimman osan päivästä ruokaa hoidan lapsia ja siinä välisää yritän vähän tehdä omiakin juttuja.
Mun viimeinen projekti oli/ on Idan huone. Eka ajettelin etten tee siitä mitään prinsessa huonetta mutta nyt näyttää kyllä siltä etten malta olla tekemättä:)

Löysin Ikeasta puisen pienen pöydän ja 2 pientä tuolia. Maalasin pöydän  valkoiseksi ja tuolit pastellin vaaleanpunaiseksi. Myös Idan huoneen patteri sai vähän uutta väriä.

Kun me muutettiin niin löysin keittiöstä tällaisen vanhan puisen kaapin. Puun värisenä ei ollut oikeen minkään näköinen. Nyt 5-6 vuotta myöhemmin multa löytyi viimeinkin hetki hiota ja maalata se. On jännä miten esine voi muuttaa ulkonäköä vain maalaamalla.

Kun kaikki oli valmista 10 litran maalipönttö tippui meidän yläkerran rappusia alas. Samalla sotkien niin raput kuin seinät. Ida vissiin säikähti tai jotain mutta sai samaan aikaan kauheet hepulit. Sai tyttö raukka odottaa hetekn et sain siivottua kauhean sotkun. Meni hetki että pystyin vain hymyilemään asialle mutta nyt tänään jo naurattaa! Sen siitä saa kun yrittää aina olla niin ``tehokas`` ja tehdä 100 asiaa samaan aikaan. Ehkä se oli pieni vinkki siitä että maalaamisen olisi voinut tehdä joku kerta rauhassa kun Ida ei häslää vieressä ;)