Ei pidä kadehtia mitä muilla on, vaan tehdä omasta elämästä sellaisen kun haluaa!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Tilasin syksyllä sisustus tarroja ja NYT ne vihdoinkin tuli! Ei ollut ihan niin helppo laittaa kun on olin kuvitellut mutta suht. hyvä tuli kuitenkin.

Pannari ohjeet löytyy nyt ikkunasta jos pääsee unohtuu;) 

Tiedätkö sen tunteen kun tekee jotain niin syntisen hyvää että siitä tulee melkein huono omatunto kun sen syö? No jos et tiedä niin tänään tein jotain just niin hyvää:D
Tietty noi raakaaineet jo itessään kertoo että ei voi tulla muuta kuin hyvää:)

Eka kiehautettiin kerma, voi, sokeri ja hunaja kunnes tuli sakeaksi, sitten lisättiin hieman jäähtyneeseen massaan vaahtokarkit sekä maito suklaa. Ite olisin ehkä ennemmin näin jälkiviisaana laittanut tummaa suklaata. Luulen että näin suklaa olisi maistunut enemmän:)


Mä lisäsin vielä päälle mantelirouhetta sillä kaipasin jotain textuuria/ koristetta karkkien päälle.

Nyt noi syntisen hyvät karkit odotttaa ulkona jäähtymistä, ja syömistä...



Sillä aikaa taidan jatkaa askartelua:) Olen löytänyt kasan vanhoja kankaita ja askartelu tarvikkeita joilla ajattelin koristella kortteja ja purkkeja. Ehkä samalla teen muutaman uuden tähden:)

Jos tästä kaikesta nyt siis tulee mitään kun mulla on aina yksi pieni apuri mukana:)
Me tehtiin joskus aikinaan piparkakku talo. Eemelin mielestä siitä tuli ruma ja mä sit yritin piristää ja sanoin et se on just hieno, et sen kuuluu näyttää vähän ``kotitekoiselta``. Sen jälkeen siitä on tullut meillä läppä et kun joku menee pieleen tai näyttää rumalta  esim. kokkaus et.c niin sanotaan aina että mutta hei, se näyttää kotitekoiselta:) Eli ehkä mun askartelutkin voivat näyttää vähän koti tekoisilta tänään kun on pikku apuri..



tiistai 27. marraskuuta 2012

Askartelua

Mulla ei ole pitkään aikaan ollut aikaa kirjottaa mitään blogiini. Ja syy löytyy kuvista;). Viime viikolla mun luona oli ystävät koristelemassa pilttipurkkeja. Mä olen nyt hurahtanut täysin pitsiin. Sitä pitää olla joka paikassa:)
Lisäksi Eemeli (mun mies), on saanut töistä kaikenlaisia ihanuuksia joita olen hionut ja maalannut.
Mun haave on että saisin kerättyä 8 tällaista tuolia, ja sit Eemeli tekisi mulle puisen pöydän jonka petsaisin tai lakkaisin tumman ruskeaksi. Saas nähä toteuttaako joskus mun haaveeni?

Joonalle löytyi myös tällainen puinen pöytä jonka myös maalasin:) Joonan mielestä valkoien oli tyttöjen väri, ja olisi ennemmin halunnut mustan, mutta minä olin jo ostanut maalit. Olis muuten ollut varmaan makee myös mustana.


Viikonloppuna meillä oli työporukan kanssa pikkujoulut. Ja askareltiin tällaisia tähtiä. Ja nyt tästä askartelusta ei tule loppua:) Tähtiä alkaa olla joka ikkunassa, jos minkälaista. Kaikki siis tietävät mitä saavat minulta joululahjaksi tänä vuonna :D


Tuiki tuiki tähtönen iltaisin sua katselen...

Lisää tähtiä...

Kuka olisi uskonut että MÄ hullaannun näin askarteluun. Aloin myös askarella purkkeja.

Kun nyt aloin kuvata, ajattelin kuvata uusimman aarteeni. Vihreän lipaston jonka sain mummoltani ja ukiltani. Näin sen joskus heidän kellarissa ja sanoin heti, TON mä haluun:)

Kun askartelee täytyy tietysti myös syöda suklaata. Joulu jutut alkavat muutenkin hiipiä Suvilaan jo. Ennen ajattelin et mitään ei voi laittaa ennen joulua esille, et muuten joulu ei  sit muka tunnu joululta. Mutta nyt ajattelen niin että miksi joulusta pitäisi nauttia vain aattona? Mä aion syödä joulu torttuja ja suklaata koko joulukuun, ja sit syös muita jouluherkkuja sitten aattona. Onhan sekin älytöntä että sit ahtaa kaikki aattona ja kun silloin ``saa`` syödä. Onks siinä sit mitään järkeä? Onko se sit nauttimista? Mun mielestä ei.. Eli mä aion ainakin nauttia tällä kertaa koko joulukuun mutta vähän kerrallaan:) Katotaan sit tammikuussa miltä maha näyttää;)




sunnuntai 11. marraskuuta 2012

zumbaa lenkkipolulla :D

Mä kävin viikonloppuna lenkillä. Meen aina samaa kuntopolkureittiä. Mulla soi musat täysillä korvissa ja meen musiikin tahtiin. Sit tuli Shakiran yksi vanha biisi mikä on tullut kuntosalin zumba tunneilla. Mä pokkana kävelin ja juoksin ja sit pyörähdin ympäri välillä ottaen muutaman zumba askeleen. Kolmannen kerran kun tanssahtelin ympäri huomasin takanani ladon kulmassa vanhan miehen joka hymyili. Katsoi varmaan että on tää mailma friikkejä täynnä :D

maanantai 5. marraskuuta 2012

Syvällistä maanantai pohdiskelua..

Mun ongelma välillä on että mietin liikaa kaikkea.
 Mulla on yksi ystävä tällä hetkellä joka ärsyttää mua ihan suunnattomasti aika ajoin. Tällä hetkellä mua ärsyttää se kun hänen pitää aina olla niin muodollinen. Ja samassa huomasin itseni vastaavassa tilanteessa eilen. Oltiin käyty tutuilla kylässä ja mieheni kaa sit mietittiin et miten ne nyt ei tehnyt niin ja näin. Kunnes nyt sit just äsken tajusin, et ei hemmetti.. Onko mustakin tullut noin muodollinen? Vai vanha..? yäk pois tommonen musta.. No ehkä se on sitä ``aikuistumista`` että kaipaa et jengi osaa käyttäytyä ja olla mukavia tosia kohtaan?
Mutta se on vaan jännä nähdä miten toi ``peli`` tulee vastaan yhä useammin.. Aina kun mua ärsyttää joku tai jonkun tekemiset niin ne asiat tulee aika nopeasti mun silmieni eteen! Jos arvostelen ittekseni et miten toi tekee vaikka noin oman lapsensa kanssa. Niin seuraavana päivänä joku lapsistani tekee ihan saman. Ja olen ite samassa tilanteessa. Joka kerta mietin, nyt en ikinä enään arvostele mitä muut tekee! Ja aina teen sen uudelleen... Miten oppisi olla arvostelematta muita? Tai mittailematta muita ihmisiä? Mulla on aina välillä se vaihe päällä. Etten ajattele yhtään miks joku tekee niin tai näin! Ja siinä samassa saa itse ikään kuin jonkun ihmeen mielen rauhan.. Mutta miten sellasen rauhan sais pysymään päällä koko ajan? Okei ehkä on hyvä välillä pohdiskella? Ehkä sitä kasvaa ihmisenä? Mitä jos ei ikinä pohdiskelis tällasia? okei......:) nyt lopetan tältä päivältä ;)......

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Syksy on tullut suvilaan:)

Jos jotain hyvää pitää yrittää keksiä siitä että illat pimenee niin se on KYNTTILÄT!  Se tuoksu, se lämpö ja tunnelma. Yritän ajatella positiivisesti. Kohta on joulu ja raskain  pimein aika on takanapäin. Joulun valot kynttilät ja tunnelma, vievät kaiken mahdollisen masennuksen mennessään.

Mun salainen unelma saattaa ensi syksynä tulls toteen;). Meidän suvussa, eletään hiljaa ja nöyrinä. Ihan niinkuin mitään liian suurta ei ikinä kannattaisi haaveilla koska siitä voi saada siipeensä. Välillä mietin että olenko jossain uudessa teiniässä kun joku mun sisällä kapinoi suuresti tuota ajatus mailmaa vastaan! ? Mun ajatus on kuitenkin se että mitään ei kyllä saakaan jos ei ota riskejä. Tulevaisuus näyttää tuleeko nyt sitten turpaan vai saanko sen mistä olen aina unelmoinutkin;) Ihania syysiltoja kaikille:)Nyt kuulostan ihan eräältä rakkaalta ystävältäni jonka varmaan kaikki tunnistatte seuraavasta lauseesta mutta.... Mikä on sinun unelmasi? (viisas mummola chic ;) )....

maanantai 8. lokakuuta 2012

Paras artikkeli lapsista pitkästä aikaan.

Lastenpsykiatrian erikoislääkärin Jari Sinkkosen mielestä perheet pyörivät nykyään liikaa lasten ympärillä.
– Kaikki elämä ei saa olla sitä, että viedään lasta paikasta paikkaan ja mietitään, mikä kehittäisi hänen aivojaan eniten.
Sinkkonen olisi valmis kärräämään kaiken maailman palikkatestilaatikot yhteen kasaan ja tuikkaamaan sen tuleen.
–  Työnnämme lapsille virikkeitä sellaisella tahdilla, että siinä ei ole mitään rajaa. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan lapsella on jo ennen syntymäänsä 15 lelua. Ei siinä ole mitään tolkkua.
–  Nykyisin lapsen kasvattamisesta on tullut suoritus ja vanhemmuudesta puurtamista. Oikeasti lapsesta on huojentavaa, kun kaikki ei pyöri hänen ympärillään.
Sinkkonen myös muistuttaa, että lasten leikeissä ei pidäkään olla mitään järkeä.
– Lasten tehtävä on säntäillä metsässä räkä poskella ja tehdä asioita, joissa ei ole päätä eikä häntää.

perjantai 5. lokakuuta 2012

MOIKKA!
Nyt ollaan siinä osassa äitiyslomaa kun pää meinaa välillä hajoilla. Ida on nytten 10kk ja mä oon ollut poissa työelämästä jo 1v. ja 4kk. Kotona riittää koko ajan tekemistä ja mun paha ``ongelma`` taitaa olla se et mä sit tavallaan viihdyn kotona ja touhuun ihan kauheesti ja sit jossain kohtaa huomaan et pinna palaa ihan täysin. Pitäis vaan saada ittensä tapaa ystäviä y.m mutta sit ei jotenkin saa aikesksi kun mukamas on kokoajan jotain siivoomista syöttämistä et.c

Mun serkku on tällä hetkellä ihan samassa elämän tilanteesta ja ONNEKSI. Yhdessä sit soitellaan toinen toisilemme ja jaetaan arjen ilot ja surut.. Meidän lapsetkin on aika saman ikäisiä. Sit mä aina neuvon sitä että ota omaa aikaa! Lähde lenkille! Ihan mitä vaan. Ja sit mä en ite saa persettäni ylös..

Tämä viikko on tuntunut erityisen raskaalta. Kun Ida on ollut kipeä ja erityisen kiukkuinen. Samaan aikaan ylähampaat tulossa, ja yöt todella levottomat. Tunutuu kauhealta sanoa mutta välillä saa laskea 10, ja yrittää miettiä et ei se laps vittuilakseen itke ja kiukuttele.

Jotkut voi ehkä ajatella et taas toi marmattaa blogissaan. Muta tarkoitus on ehkä purkaa omia fiiliksiä ja samalla tuntuu välillä et jos joku kysyy miten menee vauvan kanssa niin aina pitäisi vaan vastata et hyvin menee. Ida on aivan ihana tyttö ja suht ilonen ja helppokin. Mutta kun se suuttuu niin sitä ei meinaa saada leppymään millään. Facebookkiin kaan ei viitti joka päivä kirjottaa: VÄSYNYT, ÄRSYTTÄÄ, joten avaudun nyt siis tänne.
 Idan itku on todella kovaäänistä ja se menee suoraan hermoon. Joten tänään just mietin et jos nyt en saisi pientä taukoa niin alkaisin varmaan uudestaan tupakoimaan tai sit ratkeaisin herkuttelemaan:)
Tässä mun rakkaat <3 Jotka tuottavat äitilleen niin paljon ILOA <3 Ja ehkä muutaman ennenaikaisen harmaan hiuksen

Mutta onneksi, huomenna pääsen hetkeksi pois kotoa. Mä tapaan huomenna mun vanhan kampaamo luokan, kenenkaa valmistuttiin 10v. sitten. Tää on niin magee juttu sillä meillä oli tosi hyvä luokka henki, mutta oltiin kaikki kotoisin niin eri paikkakunnilta ettei olla sit pidetty yhteyttä. Tyttöjä tulee Tammisaaresta, Sjundeåsta, Espoosta, Helsingistä etc. Yövymme hotellissa menemme ulos syömään ja vielä vähän tsigaa yöelmämää jos vaan jaksetaan. Ja mehän jaksetaan =)  Siis ei voisi parempaan aikaan oikeesti tulla!Ihana tavata ihmisiä kenenkaa tulee varmasti juteltua muusta kun vaipan vaihdosta;) Ihanaaaaa olisi jo huominen! Uskon et oon taas ihan uusi ihminen ens viikolla kun pääse hetkeksi pois kotikuvioista. Hyvää viikonloppua ystävät!