Hyvää huomenta! Rv 37, loppu häämöttää

Pyydän anteeksi mutta nää vikat 3 viikkoa menee nyt varmasti raskaudesta kirjoittamiseen ja jokseenkin valittamiseen. Mutta on ehkä hyvä että mä jonnekkin saan vähän purettua, että mun mies parka ei tuu ihan hulluksi mun kaa.
Nyt alkaa olla sen verran tukalat paikat että voisi mielellään mennä jo synnyttämään. Koko eilisen illan särki alaselkää, vähän samanlailla kun synnytys supistukset, mutta kivuliaita tuli vain ihan muutama joten veikkaan et harjotus supistuksia nämä vieläkin ovat. Mä alan olla vaan aika väsynyt, en enään jaksa mennä kävelylle, voisin vaan nukkua koko ajan. Mikään ei kiinnosta, mut sit kuitenkin on tavallaan tylsää. Synnytys pyörii koko ajan mielessä, enkä malta että saisin oman kroppani takaisin. Uusi vaiva alkaa tulla sääriin, mulla ei ole suonikohjuja, mutta tuntuu ihan kun niitä voisi tulla kohta? Sääret ja jalat ovat kipeitä ja suonet ovat pinnassa, ja tuntuu kun olisi suoneenveto kokoajan. Noniin eiköhän siinä tullut tarpeeksi valitusta taas yhdelle päivälle :) Johan helpotti..
Onneksi Joonalla on päiväkotia 10 päiväkotia kuukaudessa, joten saan hengähtää edes muutaman päivän viikossa. Mieheni kun tekee tällä hetkellä aika lailla koko ajan töitä. Nyt olisi hyvää aikaa lukea esim. joku hyvä kirja tai neuloa. Mutta en ole kovin hyvä kummassakaan. Jotta minä jaksaisin lukea kirjan, siinä täytyy ihan heti alkaa tapahtua jotain jännää. Ehdotukisa otetaan vastaan.
Mun teksteistä saa varmaan sellaisen kuvitelman että olisin negatiivinen ihminen. En kuitenkaan pidä itseäni sellaisena. Yritän aina löytää kaikesta hyvät puolet. Esim, tätä mantraa hoen joka päivä: Kohta tää on ohi, kohta saan vauvelin syliin, kohta saan kroppani takaisin, ja kohta mieheni pitää 2viikon isyysloman. Niin vähän jäljellä, kyllä kaikki menee hyvin:) Ja vaikka tää raskaana oleminen on ihan perseestä, niin tämä on myös aika lahja. Mikä kasvun paikka? Kun on raskaana oppii sellaista malttia, mikä kaikille olisi hyvä. On pakko pysähtyä, ja oppia olemaan vain!